Vitae et Fragmentum

(suom. Elämän sirpaleet)

Sidonta karkeaa vasikannahkaa; selässä haalistunut nimike, jonka kirjaimet eivät suostu pysymään paikallaan, vaan tuntuvat lukevan itse minua.
Paperi on raskasta, kosteudessa aaltoillutta, ja siinä tuoksuu kamferi, lääkekaappi ja menneiden sairaaloiden kylmä kivi.
Teksti on lakonista latinaa, kuin lääkärin muistioita: kaavioita keuhkoista ja maksasta, kuvituksia, jotka muistuttavat kasvioita—mutta suonet on piirretty kuin juuristo, etsien uutta maata.

Välistä löydän sanan “non cor”: ei sydäntä. Kuvien ympärillä huokuu hiljainen ylpeys kylmästä taidosta.
Yhdellä lehdellä on ohut ruskea tahra, jonka muoto on epämääräinen mutta itsepintainen; sen läpi valo näyttää sumealta, ikään kuin paperi muistaisi lämmön.
Kun suljen kirjan, kämmenen ihoon jää heikko pistely—ikään kuin jokin järjestelisi sisäpuoltani uudelleen, aivan huomaamatta.