Undead Servitors of the Blood Red Fez

(Verenpunaisen Fezin Kuolleet Palvelijat suom.)

Olen nähnyt paljon asioita matkoillani. Hautaholveja, joissa ilma oli niin raskas menneisyyden hengityksestä, että oli kuin kuolleet olisivat yhä siellä.
Olen nähnyt miesten kuolevan sodassa, ruumiiden kelluvan mudassa kuin rikkinäiset nuket.
Mutta en ole koskaan, en ikinä, nähnyt mitään niin hirvittävää kuin se, mitä Pookille tapahtui.

Hän oli tavallinen mies. Suuri, ronski, epäsiisti, mutta elävä. Vielä pari päivää sitten hän nauroi räkäisesti, juoden halpaa ranskalaista viiniä ja tarinoiden entisestä elämästään.
Mutta sitten hän sai Fezin.

Kun muodonmuutos alkoi, hän yritti vastustaa. Hän istui tuolillaan, kasvot kalpeina, ja hoki samaa lausetta: "Se ei ole päässäni. Se ei ole päässäni."
Mutta me kaikki näimme totuuden. Fez ei ollut enää vaate. Se oli kasvanut kiinni hänen päähänsä kuin loinen, punainen kangas sykkien kuin iho.
Pookin iho oli harmaa, kuiva, halkeileva.
Silmät… ne olivat syvällä hänen päässään, silmämunat hehkuivat verenkarvaisina kuin hiilet.

Hän huusi kerran, kauhistuttavan pitkän ja särkyneen äänen. Hänen suunsa venyi auki tavalla, joka ei ollut enää inhimillinen.
Jotakin mustaa valui hänen huuliltaan, kuin varjojen nestettä. Hänen sormensa vääntyivät, kynnet mustuivat ja kasvoivat pitkiksi, teräviksi kaariksi.
Hänen hengityksensä lakkasi.

Me peräännyimme. Kaikki, jotka olivat siinä huoneessa, tiesivät totuuden: Pook-mies ei ollut enää elossa. Mutta hän ei myöskään ollut kuollut.

Hän nousi.
Ei horjuen, ei hitaasti – vaan suoraan, kuin nukke, jonka näkymätön naru olisi vedetty.
Hänen päänsä kääntyi liian nopeasti, ja hänen leukansa nytkähti auki paljastaen hampaat, jotka näyttivät liian pitkiltä.
Hän ei enää räpäyttänyt silmiään.
Hän vain oli.

Kun hänen katseensa kääntyi meihin, jäädyimme paikoillemme. Tunsimme sen – jotain vanhaa, vääristynyttä.
Fezin voima ei ollut enää vain esineessä, vaan hänessä. Hänen varjonsa ympärillä käpertyi ja liikkui, kuin se olisi elänyt.

Sitten hän liikahti.

En tiedä kuka huusi ensimmäisenä. En tiedä kuka juoksi. Mutta minä en jäänyt katsomaan pidemmälle.
Kun käännyin ovelle, näin varjojen nielevän Pookin kokonaan – ja sitten hän liikkui niiden mukana.

Hän ei ollut enää Pook.

Se oli Verenpunaisen Fezin kuollut palvelija.