#14 Milano - Note For Note - osa III

Prologi – Frantin uni

Frant vaikeroi kivuissaan. Lääkkeiden vaikutuksen alaisena hänen tajuntansa harhailee – todellisuus ja kuvitelma sekoittuvat toisiinsa.
Onko Ihon veljeskunta saanut hänet kiinni? Suorittavatko he kokeitaan hänen ruumiillaan? Vai onko hän yhä elossa?

Jossain läheisyydessä, äänten takaa, kaksi hahmoa keskustelevat hiljaa vuoteen äärellä.

"Annetaan vielä yksi annos morfiinia... Jumala häntä auttakoon."

Frant vaipuu yhä syvemmälle jonnekin unen ja valveen väliseen varjoon.
Hän havahtuu seisovansa lasioven edessä, joka johtaa sairaalahuoneen parvekkeelle.
Oven takana, yön tummassa kehyksessä, seisoo naisen hahmo – piirteiltään tuttu, etäisesti muistuttaen Cavallaroa.

Hetken ajan kaikki tuntuu olevan jälleen hyvin.
Nainen astuu lähemmäs, hymyilee, syleilee.
Mutta sitten ilma muuttuu.

Frantin sieraimiin tulvahtaa mullan ja homeen tuoksu.
Syleily ei olekaan lämmin – se on kylmä ja vääristynyt.
Hahmo hänen edessään ei enää ole elossa.
Sen pää on kuonomainen, sen silmät kuolleet, mutta sen vartalo on yhä naisen.
Se kuiskaa:
"Kiitos sinulle... minä olen vapaa."
Käytävän suunnalta kuuluu askeleita – vartija tai lääkäri lähestyy.
Epäkuollut hahmo kääntyy ja livahtaa ulos parvekkeelle, hypähtäen pimeyteen – Milanoon, joka tuntuu nielevän sen syliinsä.

Kun hoitohenkilökunta saapuu huoneeseen, Frantin silmät kääntyvät valkoisiksi, ja hän menettää tajuntansa kokonaan.

16.1 Tiistai, 1923, Milano - Faccian Kartano
(n klo20)

Kellarin kivisellä lattialla Maximilian Schmidt makaa kyljellään, toinen puoli hänen kehostaan on halvaantunut.
Vieressä kuiskii ääni, joka yrittää murtaa hänen mieltään – syytökset, epäilykset, sanat jotka osuvat kipeämmin kuin yksikään luoti.
Mutta Max ei anna periksi. Hän puristaa kädessään ristiään, hapuillen uskoa. Hän kuiskaa rukouksen.

Ääni vaikenee.
Huoneen varjoissa väreilevä musta, sumumainen olento katoaa oven raosta – kuin varjo, joka menetti otteensa.

Hengitys kulkee jälleen vapaasti. Ajatukset kirkastuvat. Max nousee, horjuen mutta päättäväisenä.
Hän katsoo vielä kerran rituaalihuonetta, jonka keskellä on verinen "alttari" ja häkeissä vääristyneitä eläimiä – olentoja, joita ei olisi pitänyt koskaan synnyttää.

Hän sytyttää tulen. Kaikki, mikä on saastunutta, tulee palaa.
Kaksi kirjaa hän ottaa mukaansa:

• Vitae et Fragmentum (Elämän sirpaleet), jonka sivuilla näyttää olevan rituaali nimeltä Transfer Organ.
• De Pelle Mutata, joka käsittelee ihon muuttamisen okkulttisia aspekteja.
  

Yläkerrassa laukausten ääni on vaiennut.
Stivers palaa ulkoa sisään – sydän kurkussa, katse valppaana.
Randall makaa lattialla verissä päin, mutta hänen haavansa saadaan tyrehdytettyä.
Hetken päästä Max nousee portaita ylös, musta savu seuraa hänen askeliaan, ja pian koko kartanon peittää tulen loimu ja sakea savu.

Seurueen poistuessa kartanosta muistetaan että sinne jäivät palvelusväki ja tulitaistelussa kaatunut Faccian apuri.

"Kaikki olivat jo kuolleet," toteaa F. Scott Fitzgerald hiljaa.

Stivers lupaa hävittää kartanolta varastetun Alfa Romeon.
Hän avaa takakontin ja päästää kuskin vapaaksi – komentaa tätä häviämään ja jättää auton ratakiskoille, siinä toivossa että seuraava juna hoitaa ongelman pois.

Tutkijat vetäytyvät luostarin suojaan lepäämään. Randall saa siellä tarvitsemansa hoidon, ja aamun koittaessa he alkavat laatia suunnitelmaa murtautua La Scalaan.

17.1 Keskiviikko, 1923, Milano - Convent of Santa Maria delle Grazie

Aamu valkeni raskaana.
Tutkijat kokoontuivat luostarin aamiaispöydän ääreen – hiljaisina, mutta päättäväisinä.
Yön tapahtumat painoivat hartioita: haavoja oli tullut niin ruumiiseen kuin sieluunkin.

Remi saa tehtäväkseen tutkia Faccia-kartanosta pelastetut kaksi kirjaa – Vitae et Fragmentum ja De Pelle Mutata. Kirjat käsittelevät okkultistisia elinsiirtoja ja ihon "uudelleensyntymistä". Rituaaleja, jotka eivät kuulu tähän maailmaan.

Pitkän keskustelun jälkeen ryhmä päättää kääntyä paikallisen hallinnon puoleen.
Muistellaan, että Hotel Cavourin viereisessä kahvilassa oli nähty Mustapaitoja, jotka tarkkailivat ulkomaalaisia ja toisinajattelijoita – kirjailijoita, taiteilijoita, ajattelijoita.
Stivers ja Fitzgerald suuntaavat keskustelemaan heidän kanssaan.

Emilio Brassi, kahvilan ulkoterassilla päivystävä Mustapaita, osoittautuu yhteistyöhaluiseksi – hintaan.
Neuvottelun tuloksena saadaan sovittua, että Mustapaidat suorittavat ratsian La Scalaan, ja tutkijoiden "kadonnut" esine voidaan toimittaa heille sen varjolla.
Sopimus maksaa Stiversille 25 puntaa… ja hieman ihmisyyttä.

Keskipäivällä La Scala tyhjennetään.
Mustapaidat marssivat ulos työntekijät, ja esineitä takavarikoidaan kovakouraisesti.
Yleisö ja henkilökunta protestoivat, mutta heidän äänensä kaikuvat tyhjyyteen.
Emilio antaa tutkijoille merkin – heidän arkkunsa, puinen laatikko, on valmiina.

Juuri kun kaikki näyttää sujuvan, Faccia ja hänen apurinsa nähdään väkijoukossa.
He näkevät myös tutkijat.

Pakomatka alkaa.

Tutkijat nousevat hevosvaunuihin, mutta Faccia miehineen hyppää mustaan Alfa Romeoon, tuttuun ajoneuvoon jonka keulassa on hopeinen naarmu.
Alkaa takaa-ajo halki Milanon katujen, toriaukioiden ja kujien.

Stivers nousee ajurin viereen ja tarttuu piiskaan, ruoskien hevoset hurjaan vauhtiin.
Randall, yhä haavoittuneena, ojentaa Scottille revolverinsa.

"Se on sitten arvokas..." hän kuiskaa.

Scott nousee puolittain vaunujen reunalle ja laukaisee.
Yksi ainoa luoti riittää.
Se osuu Alfa Romeon matkustajaan – tämän pää hajoaa, ja tuulilasi peittyy vereen.
Kuski ei näe kojua edessään – auto törmää ja jää jälkeen.

Musta auto jää jälkeen, kun vaunut kaartavat kapeiden kujien välissä kohti päärautatieasemaa, Stazione Centralea,

Asemalla Arthur Sawyer on vastassa, huolellisesti ohjannut matkatavarat vaunuihin.

"Olihan siinä työtä saada niin monta kantamaan kaikkia laukkuja..."

Ystävykset – Frantia lukuun ottamatta – nousevat jälleen Orient Expressin kyytiin.
Seuraavana kohteena - Venetsia.